29.09.2014

Jälleen, suuret kiitokset suomennostyöstä kuuluvat käyttäjälle Ugizawane. (:

Mikä tulee vaihtumaan Hevoskeskuksen Mainearvossa?
29. syyskuuta 2014

Hevoskeskuksen Mainearvo on tärkeä ominaisuus pelissä. Se on vaikea saada ja ylläpitää korkealla. Pian se näkee joitakin suuria muutoksia. Joten haluamme sinun saavan kaiken tiedon mitä tarvitset sopeuttaaksesi Hevoskeskuksesi näihin muutoksiin.

Tapa jolla päätimme muuttaa Hevoskeskuksen mainearvoa on opastettu kolmella maalilla:
* Avoimemmin mitä mainearvo sisältää. Tällä hetkellä jotkin tekijät eivät ole pelaajien tiedossa. Esimerkiksi: tiesitkö, että porkkanat lasketaan niittyjen mainearvoon? Tiesitkö, että ape lasketaan karsinoiden mainearvoon? Kaikki nämä mainitsemattomat asiat eivät ole selviä kaikille, ei edes meille.
* Joidenkin tekijöiden mainearvo on varsin epätasapainossa. Esimerkiksi, vuokraajien mainearvo kuvastaa hevosten laatua sinun Hevoskeskuksessasi. Ok, luuletko taitopisteiden tai jokainen taito on otettu yhtä lailla huomioon? Ei. Itse asiassa jokainen taito on otettava huomioon, mutta ei samassa suhteessa.
* Sopeutua työntekijöiden mainearvon poistoon.

Näiden selitysten ja muutosten jälkeen toivomme, että Hevoskeskuksen Mainearvo on selvempi kaikille ja tarjoaa jatkossa haastavuutta peliin.
Mitä lasketaan kokonais Mainearvoon uudistuksen jälkeen? Katsotaan yhdessä yksityiskohtaisesti.

HEVOSKESKUKSEN MUKAVUUS
Hevoskeskuksen mukavuusarvo on uusi käsite.

Koimme sen korostamaan etuja joita Hevoskeskus tarjoaa vuokraajille:
* Karsinan koko: laadukkaammat karsinat (1* - 3***) tuo lisää mainearvoa ja paremman moraalin hevosille kun ne heräävät.
* Kuivike: laadukkaampi kuivike (olki tai pellava) tuo lisää mainearvoa. Kuivikkeen laatu vaikuttaa hevosen energiaan ja moraaliin kun se viettää aikaa karsinassa.
* Karsinoiden parannukset: Tällä hetkellä se sisältää vain suihkun, mutta lisäämme yhden myöhemmin. Tarvitset yhden suihkun per karsina saadaksesi parhaan mahdollisen mainearvon ja suihku kuluttaa 10% vähemmän energiaa kussakin toiminnossa minkä hevonen tekee.
* Ruoka
Jos tietyn tyyppistä ruokaa on saatavilla vuokraajille, niin saat parhaan mahdollisen mainearvon sen tyyppisestä ruoasta
- Rehu: vähintään 150/karsina tehdäksesi se saatavaksi vuokraajille
- Kaura: vähintään 75/karsina tehdäksesi se saatavaksi vuokraajille
- Porkkana: 15/karsina tehdäksesi se saatavaksi vuokraajille
- Ape: 15/karsina tehdäksesi se saatavaksi vuokraajille
* Varusteet (satulat, suitset, satulahuopa, fleecepintelit, korvahuput): 1 jokaista/karsina tehdäksesi se saatavaksi vuokraajille. Jos hevonen käyttää Hevoskeskuksen varusteita se lähtee Hevoskeskuksen varusteiden kanssa. Mitä korkeampi laatuiset varusteet sitä korkeampi Hevoskeskuksen mukavuusarvo tulee olemaan.

Hevoskeskuksen mukavuusarvo on tärkeä osa koko mainearvoa.

NIITTYJEN MAINEARVO
* Niittyjen laitumien viljavuus: 100% saadaksesi parhaan mahdollisen mainearvon.
* Laitumien kokonaispinta-ala hevosille: ole tarkkana mitä Hevoskeskus pyytää, määrä riippuu karsinoiden määrästä, saadaksesi parhaan mahdollisen mainearvon.

Tämä mainearvo huomioidaan hieman vähemmin koko mainearvoon kuin nykyään.

KESKUKSEN KAPASITEETTI
- Karsinoiden määrä: vähintään 100 karsinaa saadaksesi parhaan mahdollisen mainearvon.
- Vuokrausaste: vähintään 50% vuokratuista karsinoista saadaksesi parhaan mahdollisen mainearvon.

VUOKRAAJIEN MAINEARVO
Paras taito jokaiselta hevoselta Hevoskeskuksessasi verrataan samaan pelin parhaaseen taitoon. Mitä lähempänä hevosen taito on tätä arvoa, sitä korkeampi mainearvo on.

Ratsastustunnin hinta ja taidot perustuvat vuokraajien mainearvoon. Joten se ei ole enää vain Kouluratsastuksen taso joka määrää tuntien tason, mutta jokainen paras taito vuokraajiltasi.

KILPAILUJEN MAINEARVO
Emme muuta mitään miten tätä mainearvo lasketaan. Se huomioidaan vähän enemmän koko mainearvoon.
Jokainen kilpailu otetaan huomioon yhtälailla. Kuitenkin, kaavan monimutkaisemiseksi, kilpailujen mainearvo ei ole yksinkertainen keskiarvo 5 kilpailun laadusta.

Ratsastustuntien mainearvo on poistettu ja työntekijät eivät vaikuta enää mainearvoon.

Tietäen tuon kaiken tässä on joitakin vihjeitä auttamaan sinua kun muutos tapahtuu:
* Kiinnitä huomiota varastoihisi. tarvitset tietyn määrän varusteita ja ruokaa saadaksesi hyvän mainearvon, mutta älä unohda että hevoset joita isännöit voi käyttää kaikkea ja niin se pienentää varastojasi. Jos sinulla ei ole tarpeeksi varastoja et pysty tarjoamaan näitä etuja vuokraajillesi ja menetät mainearvoa. Huomaa, että Hevoskeskus tarvitsee kaksin verroin tavaraa jotta ne näkyvät rekisteröitymisen sivulla. Esimerkiksi Hevoskeskuksesi tarvitsee 300 rehua per karsina että se näkyy rekisteröitymisen sivulla.
* Myöhemmin voit valmistaa omat varusteesi, joten sen pitäisi maksaa vähemmän, mutta vie enemmän aikaa. Samaan aikaan 2** varusteet antavat saman mainearvon kuin 3*** varusteet.
* Kiinnitä huomiota vuokraus hintaan jota ehdotat. Voit valita päivä hinnan 20 ja 200 equuksen väliltä. 200 equusta näyttää paljolta. Ok mutta lue uudestaan kohta Hevoskeskuksen mukavuusasteesta ymmärtääksesi miksi kasvatimme hintaa niin paljon. Jos ehdotat paljon etuja vuokraajillesi ja vuokraus maksaa vain 20 equusta per päivä… no, sanotaan että riski olla tyhjä tasku on erittäin suuri. Mutta toisaaltaan, jos et tarjoa mitään vuokraajillesi ja pyydät 200 equusta per päivä, niin Hevoskeskuksesi saattaa pysyä tyhjillään. Tasapaino tarjonnan ja hinnan välillä on erittäin tärkeä asia Hevoskeskuksesi hallinnassa.
* Voit käyttää ylimaallisia hevosia nostaaksesi sinun vuokrausastetta. Ylimaallisia hevosia ei lasketa Vuokraajien mainearvoon, joten älä unohda saada tavallisia hevosia tai vuokraajien mainearvo pysyy nollassa.

Toivomme, että tämä artikkeli auttaa sinua valmistelemaan Hevoskeskuksesi suunnitelman. Liity seuraamme lokakuun puolivälissä saadaksesi selville uuden mainearvon ja muut ominaisuudet jotka koskevat Hevoskeskusta.

Maïté,
Ranskan serverin yhteyspäällikkö

18.08.2014

Kiitokset tästä suomennoksesta kuuluvat käyttäjälle Ugizawane. Kaikki suomennustyö postauksessa on siis hänen kädenjälkiään. (:



Hevoskeskuksien uudistaminen
18. elokuuta 2014

Pari kuukautta sitten kerroimme hankkeestamme uudistaa hevoskeskuksia. Koska asiat ovat edenneet, on meidän aika kertoa teille joitakin uutisia tästä _suuresta_ hankkeesta.

Miksi uudistaa hevoskeskuksia
Alkajaisiksi huomasimme, että hevoskeskuksia ei ole kehitetty lähes yhdeksään vuoteen howrsen olemassaoloaikana, vaikka myy pelistä on kokenut pienempiä ja suurempia muutoksia.


Ja mikä on voinut tuntua kivalta yhdeksän vuotta sitten, ei välttämättä enää nykyään vaikuta siltä. Online -pelit etenevät nopeasti, erittäin nopeasti ja ollakseni rehellinen, hevoskeskukset ovat hiukan vanhentuneet. Hevoskeskukset tarvitsevat nykyaikaistamista.

Seuraava kysymys oli: mitä voimme tehdä hevoskeskuksilla? Miten voimme tehdä niistä hauskempia, houkuttelevampia ja haastavampia? Kaksi pääsanaa olivat: strategia ja pelaajien vuorovaikutukset.

Haluamme, että hevoskeskukset saavat suuren roolin pelaamisessa, ei vain ominaisuutena lopun päällä, ja joiden vaikutus peliin jää vähäiseksi. Me haluamme strategian olevan sen keskipiste ja pelaajien vuorovaikutus työkaluna huipulle pääsemiseksi.

Miten teemme sen?
Pääakseli tässä projektissa on tuotantoketju. Pohjimmiltaan, sinun hevoskeskuksesi voisi valmistaa tai korjata kaikki resurssit, joita se tarvitsee kehittymiseen (kuten karsinat, suihkut...) ja hevosten tarpeisiin (kuten ruoka, herkut, tarvikkeet).

Perusperiaate on:
-> Korjata ensisijaiset resurssit
-> Muokata sitä tehdäkseen siitä lopputuotteen
-> Käyttää lopputuotetta kehittääksesi hevoskeskustasi, pitää se yksityiskäytössä tai myydä se saadaksesi equuksia.

Lisätäksemme haastetta, jokaisen hevoskeskuksen pitää erikoistua itse valittavaan sijaintiin (metsä, ranta tai vuori.) Jos hevoskeskuksesi on rannalla, saadaksesi puuta, tulee sinun ostaa sitä kaupasta.
Muiden pelaajien toimilla voi olla sivuvaikutusta sinuun. Esimerkiksi: Sinun hevoskeskuksesi on metsässä. Voit pyytää hevoskeskuksesi vuokraajia tekemään sinulle tehtäviä (tehtävät korvaavat ratsastustunnit): esimerkiksi korjata puita metsästä. Vastineeksi, hevosen omistaja saa rahaa ja hevonen taitoja. Puulla voi tehdä jotakin hyödyllistä työpajassasi, kuten valmistaa uuden karsinan. Sinä voit myös myydä ylimääräiset markkinoilla, ja näin vaikuttaa puun hintaan, koska kaikki tuotteet on hinnoiteltu kysynnän ja tarjonnan mukaan (Mitä harvinaisempi ja enemmän tarvittu resurssi on, sitä kalliimpi se on).


Miten me aiomme esitellä ominaisuudet?
Voit kuvitella että näin valtava muutos jo olemassa olevaan ominaisuuteen ei ole helppo nakki.

Joten kaikki eivät tule sivustolle samaan aikaan. Mutta toisaalta, emme halua teidän pakenevan vastakkaiseen suuntaan. Toisaalta, olemme sitä mieltä, että voisi olla hyvä meille kehittäjille, ja pelin suunnittelijoille nukkuakin välillä.

Periaatteessa kaikella, mikä asennetaan verkkoon ennen tuoteketjun saapumista on tarkoitus valmistella sen saapumista (esimerkiksi: muutokset maanviljelyssä, hevosten ruokinnassa) ja kaikki mikä tulee ulos tuoteketjun jälkeen, tulee tarkentamaan ja täydentämään sitä. Esimerkiksi: harkita uudelleen salamarkkinoita tai työhevosten käyttöönottoa.

On melko vaikeaa sanoa kuinka paljon se vie aikaa, mutta voimme antaa teille jo nyt arvion: Se kestää reilut kuusi kuukautta ja tarvitsemme useita kuukausia ennen tuotantoketjun saapumista.

Miten aiomme kommunikoida?
Ensimmäinen vaihe tulee verkkoon syyskuun alussa ja se merkitsee alkua kaikille tuleville vaiheille. Aiomme esitellä erikoissivun, joka on saatavilla pelissä kunnes melkein kaikki hevoskeskuksen muutokset on tehty. Tämä sivu näyttää sinulle:
- Ominaisuudet, jotka tulevat seuraavassa päivityksessä
- Yleiskatsauksen myöhemmin tulossa olevista ominaisuuksista
 On mahdollista keskustella niistä tälle omistetussa aiheessa keskustelupalstalla.

Sillä välin, me esittelemme teille joitakin blogin artikkeleita, käsittelemme herkempiä aiheita (kuten kasvattajien ja hevoskeskuksien vararahastojen yhteen liittämistä) antaaksemme sinulle yksityiskohtaiset selitykset ja rauhoittaaksemme sinua.

Toivomme, että voisimme antaa teille avaimet varautua tähän ja voisitte toivottaa tervetulleeksi uudet ominaisuudet jännityksellä ja ilolla, kun ne saapuvat.


Nähdään pian pelin ensimmäisissä asteilla.

Maïté
Ranskan serverin yhteyspäällikkö

25.3.2014

Huom! Tekstissä esiintyvät tapahtumanimikkeet eivät välttämättä tule pitämään paikkaansa.

Uusi tapahtumasarja


Kesäkuusta 2011 Howrsessa on pyörinyt suunnilleen kolmen viikon välein erilaisia tapahtumia. 

Tiedämme teidän pitävän näistä tapahtumista, sillä ne elävöittävät peliä ja viihdyttävät teitä. Usein olettekin ihastelleet noiden grafiikkoja sekä tietenkin jaossa olevia lahjoja. Olemme myös tietoisia siitä, että pisimpään pelanneista tapahtumat saattavat jo toistaa itseään ja olla puuduttavia.

Meiltä taas kestää pitkän aikaa saada tapahtuma aikaiseksi. Noiden työstäminen vie niin teknisten- kuin graafistenkin suunnittelijoiden ajan, mikä on pois muista pelin osien parannuksista.

Kuitenkaan Howrse ei olisi entisensä ilman säännöllisiä tapahtumia, jotka ovat olennainen niin pelin kuin uusien ylimaalisten julkaisun kannalta. Tämän vuoksi mietimmekin pitkään ja hartaasti miten saada asiat pyörimään niin, että teillä olisi yhä yhtä hauskaa pelin parissa ja voisitte pelata tuntematta tarvetta suorittaa koko tapahtumaa läpi ylimaalisen takia. Pelin kehityksen kannalta haemme aikaa sekä resursseja luodaksemme parempia tapahtumia sekä parantaaksemme pelikokemustanne.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suosikkitapahtumanne, kuten Kortit, eivät ikinä enää tulisi - ne vain ilmaantuvat harvemmin ja ovat näin rattoisampia.

Tässä suunnitelmamme:

Jättihaaste

Uuden systeemin ansiosta jokaisella Howrsen pelaajalla tulee olemaan mahdollisuus osallistua Jättihaasteeseen. 

Jokaisen serverin pelaajilla tulee olemaan yhteinen haaste; kerätä mahdollisimman paljon poletteja. Esimerkiksi howrse.com -yhteison tulee kerätä useita miljoonia poletteja, joidenka määrä tulee riippumaan serverin pelaajamäärästä.

Polettien keräämiseen tulee olemaan monia tapoja; UFOt, jotkin kilpailut, Grand Prix sekä kuusi päivittäistä tehtävää. Nuo tavoitteet tullaan arpomaan jokaiselle pelaajalle omansa. Jotkut ovat samantapaisia kuin aikaisemmissa tapahtumissakin (voita kilpailu, anna hevoselle omena, jne.) ja ne voidaan hoitaa jokapäiväsen pelaamisesi yhteydessä. Uusiakin tehtäviä ilmaantuu kuvioihin, kuten lahjoita equuksia ja esineitä uusille pelaajille. Näin parantelemme yhteistoimintaa pelissä (eikä Ow ole ainoa, joka saa rahasi).

Kaikki 100 tavoitetta tullaan poistamaan ja pelaajat saavat pääsyn pokaaleihin heti aloitusoppaan suoritettuaan. Olisi varsin tarpeetonta pitää sekä tavoitteita että päivittäisiä tehtäviä samaan aikaan pelissä.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse osallistua jos et halua. Keräämiesi polettien määrä kuitenkin saattaa antaa sinulle etuja Festivaaleilla.

Tämänhetkinen suunnitelma Jättihaasteesta.
Klikkaamalla saat kuvasta suuremman.

Festivaalit

Kun serverille asetettu polettimäärä on kasassa, on Festivaalien aika.

Festivaalit kestävät viisi päivää, jonka aikana koko yhteisö juhlii sekä palkitaan suorituksestaan. Nämä juhlinnan päivät ovat täynnä arvontoja, kaupallisia tarjouksia sekä etuja, jotka eniten Jättihaasteeseen osallistuneet voittavat.

Voit koittaa tuuriasi saadaksesi uusimman ylimaalisen. Joitakin uusista ratsastusvarusteista tullaan myös julkaisemaan arvontojen yhteydessä. Muista myös pitää silmäsi tarkkana, sillä arpalipukkeita saattaa ilmaantua UFOna.

Samaan aikaan ilmaantuu myös kaupallisia tarjouksia, joiden avulla ylimaalista voi havitella. Näitä voivat olla: runsaudensarvet, titaanien haasteet tai jopa uudet yllätykset.

Ne pelaajat, jotka ovat auttaneet eniten yhteisen päämäärän tavoittelussa tulevat saamaan etuuksia arvontoihin sekä parhaimmillaan ylimaalisen.

Tietenkin jokainen Jättihaasteeseen osallistunut tulee saamaan lipukkeita arvontaa, mutta sitä mukaan kun ovat auttaneet yhteisöään edistymään.

Kun Festivaalit ovat ohi, kierto alkaa alusta uudella Jättihaasteella.

Tämänhetkinen suunnitelma Festivaaleista.
Klikkaamalla saat kuvasta suuremman.


Ylimaaliset

Pari nopeaa sanaa ylimaalisista; Festivaaleilta voitetut hevoset tulevat tarjoamaan erilaisia etuja mukanaan.

Ne tuovat omistajalleen iloa tarjoamalla pelin kannalta hyödyllisiä lahjoja.

Jos omistajalla on VIP-tili, tulee hän saamaan erilaisia VIP-etuja ylimaaliseltaan. Tämä voi sisältää kaikkea pelin toimintojen helpottamisesta aina normaalien pelitoiminojen lisäämiseen, kuten ylimääräisiin esinevaihtokauppoihin näin esimerkiksi. Kaikki on mahdollista.

Ylimaaliset tulevat myös antamaan poletteja seuraavaa Jättihaastetta varten.

Tässä tältä erää. Toivottavasti olette yhtä innoissamme kuin mekin tästä uudesta tapahtumasarjasta ja odotatte innolla sen piakkoista ilmaantumista.

Alice, Julie ja Maïté,
englannin-, saksan- sekä ranskan serverien yhteisömanagerit 

21.1.2014

Katsaus hevoskeskuksiin


Kuten voit varmasti muistaa, muutama kuukausi sitten kysyimme teiltä uusia ideoita hevoskeskuksien suhteen. Suunnitelmissamme onkin parannella tätä pelin osa-aluetta. Tosiaankaan, keskuksille ei  ole julkaistu uudistuksia aikoihin, mitä ne tarvitsevat! Joten tästä näet uudistukset sekä parannukset, joitka haluaisimme julkaista tulevina kuukausina:

Päivitystä keskuksen sivuille
Monet teistä ovatkin jo kyselleet muutoksia keskuksen hallinnan sivuille. Aiommekin muokkailla eri sivuje käyttötapoja, kuten sivuja joissa hallinnoit karsinoita tai niittyjä. Hevoskeskuksen ylläpitämisestä tulee siis käytännöllisempää!

Työpaikkojen poistuminen
Työntekijöiden palkkaaminen keskukseesi voi olla hankalaa; työtarjouksia on useimmiten enemmän kuin työtä hakevia pelaajia. Työntekijät sekä erityisesti määräaikaiset työläiset voivat olla liian kalliita aloittelevalle keskukselle, jolla ei vielä ole suuria ja viljavia niittyjä kasvien viljelyyn. Muutenkaan työpaikan omistaminen ei ole kovin kummoista, sillä tienaat enemmän hevosillasi kuin työlläsi. Olemme näinollen päättäneet poistaa työnteon. Kuitenkin keskuksilla on mahdollista tarjota hevosenkenkä-, satula- ja suitsibonuksia tekemällä ne itse tai ostamalla ja asentamalla suihkun tapaan karsinaan.

Ranta, metsikkö ja vuoristo
Hevoskeskuksilla tulee myös olemaan oma sijaintinsa. Tämä tarkoittaa sitä, että voit sijoittaa keskuksesi lähelle metsikköä, rantaa tai jopa vuoristolle. Tällä mahdollistamme ratsastuslenkkien parannuksen, jotteivat ne olisi enää yhtä pitkäveteisiä. Ratsastusmahdollisuuksia tulee olemaan kolme nykyisen seitsemän sijaan: maasto-, metsä- sekä rantalenkit. Nii-in, sinun ei tarvitse enää tehdä useita tunnin mittaisia lenkkejä päivässä parantaaksesi hevosesi nopeutta! Yksi pidempi lenkki päivässä tulee riittämään..
Ja kiitos metsikköjen, tulemme luultavammin julkaisemaan työhevosia metsätöitä varten! Olettehan jo pitkään niitä kyselleet.

Uusi talousjärjestelmä
Metsikkö ja vuoristot tulevat tarjoamaan myös muuta mukavaa tullessaan; ne tarjoavat raaka-aineita, jotta voit rakennella itse kaikenlaista ostamisen sijaan. Kuten esimerkiksi hakemalla puita metsästa hevosesi kanssa, jotta pääset valmistamaan niistä puuhaketta tai karsinoita.
Kaikki kaupassa myytävät tuotteet tulevat olemaan pelaajien tekemiä. Näiden esineiden hinta tulee riippumaan myynnistä sekä ostosta. Tämä talousjärjestelmä tulee näinollen täysin riippumaton meistä ja lisää pelaajien välistä vuorovaikutusta. Tämän myös pitäisi tehdä pelistä strategisempi.
Tämän onnistumiseksi meidän on kuitenkin tehtävä muutamia muutoksia pelissä jo oleviin tuotteisiin. Kuten ohra tullaan poistamaan ja yllämainittu puuhake tulee tilalle. Tulette kuitenkin kuulemaan lisää uusista tuotteista sekä tuotannosta seuraavassa julkaisussamme.

Rahastojen yhdistäminen
Olemme päättäneet yhdistää keskuksien esineistön sekä rahaston yhteen kasvatusosiosi kanssa. Enää sinun ei siis tarvitse ostaa tuotteita toiselle ja myydä toiselta. Esimerkiksi voit käyttää hevostesi tuottamia kikkareita suoraan lannoitteena kasveillesi.

Hevosilta enemmän kanssakäymistä keskuksiin
Haluamme keskuksien myös olevan suuremmassa osassa pelin suhteen, joten hevoset tulevat vaikuttamaan yhä enemmän keskukseensa.
Parhaat keskukset tulevat antamaan enemmän energiaa tai moraalia ruokittaessa, juotettaessa tai hoidettaessa tai keskuksen sijainnista riippuen ratsastuslenkit on mahdollista suorittaa loppuun nopeammin.
Ajattelimme myös yhdistää niityllä olon sekä ruokinnan, sillä hevonen saa kummastakin syödäkseen.
Ratsastustunnit tullaan korvaamaan erilaisilla tehtävillä, riippuen hevosesi keskuksesta ja riippuen tehtäväsi valinnasta saat myös palkinnon (equuksia, puuta, tai jotakin muuta...). Tokihan jokainen tehtävä nostaa hevosen kahta parasta taitoa kuten tähänkin asti, ihan kuin tähänkin asti.
Lisätietoja hevosten toimintoja koskeviin muutoksiin saatte seuraavassa julkaisussa, joten pitäkäähän silmällä tätä blogia!

Lisäyksiä salamarkkinoille
Näiden tulevien uudistusten ohella voimme tuoda myös salamarkkinoille lisää tuotteita. Ja ehkäpä niitä on jopa jaossa tulevissa tapahtumissa.

VIP-edut
VIP-tilin tultua emme esitelleet mukana tulevaa etuutta keskukselle. Tämä siksi, ettemme halunneet etuuden muuttuvan turhaksi keskuksien uudistuksen myötä. Kun suunnitteilla olevat parannukset on julkaistu, lupaamme antaa myös VIP-tilin omaaville parannuksia keskuksien suhteen.

Tässä on vasta karkeaa luonnostelua tulevista uudistuksista ja saatte enemmän tietoa asiasta myöhemmin. Halusimme teidän kuitenkin tietävän, että olemme tietoisia kaikista toiveistanne keskuksien suhteen, vaikka vasta nyt kerromme näistä ideoistamme.
Huomatkaahan toki, että nämä ovat vasta suunnitteluvaiheessa olevia ideoita ja ne voivat vielä muuttua. Joten jättäkää ihmeessä kommenttinne ja ehdotuksenne pelaamanne version tapahtumat-foorumille. Näistä voimme saada mahdollisesti uusia ideoita peliä varten.

Pamela,
pelin suunnittelija

16.12.2013

Uudet peitevärit sekä varusteet saapuvat.


Viimeksi kerroimme, kuinka meillä on muitakin suunnitelmia kuin eloisampi hevosten oma sivu, tarjotaksemme teille enemmän mielenkiintoa sekä reaalisuutta peliin. Tässä ne nyt ovat!

Parannellut ulkomuodot
Muistatko muutama kuukausi sitten tehdyn kyselyn hevosten ulkomuodoista? Tulos ei tullut yllätyksenä; valtaosa pelaajista haluaisi nähdä Hevosparaati-tapahtumassa esiintyneet peitevärin nykyisten sijaan. Parasta aikaa työstämme noita uudenlaisia ulkomuotoja hevosille, jotta ne olisivat realistisempia sekä enemmän rotuaan muistuttavia. Ja toivottavasti ymmärrätte, tämä on pitkä prosessi, sillä meillä on muutama sata peiteväriä työstettävissämme! Arvaamme, että haluaisit hieman esimakua tulevasta, eikös? Vilakisehan alla olevaa kuvaa.

(Peitevärit nähtävillä Howrsen blogissa, alkuperäiseen postaukseen linkki tässä lauseessa.)

Varusteet muuttuvat
Lisää realismia on myös luvassa, sillä aiomme tuoda mukaan lisää varusteita; satulahuovan, korvahupun sekä pintelit. Nämä toisivat monipuolisuutta peliin ja jokaista näistä uusista tuotteista tulee olemaan muutamissa eri väreissä sekä kuvioissa. Näin sinulla tulee olemaan useita vaihtoehtoja hevosesi mukauttamisessa ja tehdä siitä omanlaisensa!

Satulahuopa tulee olemaan pakollisena varusteena kilpailuissa suitsien ja satulan lisäksi. Kuitenkin korvahuppu sekä pintelit ovat vapaavalintaisia, jotta sinun ei tarvitse ostaa suurta määrää varusteita jokaiselle hevosellesi.
Enää ei tarvitse antaa hevosenkenkiä. Kerta kenkiä ei ole madollista personoida muiden tavoin, ei niitä ole näinollen tarvetta laittaa näkyviin. Olemme kuitenkin päättäneet, että kengät tulevat hevoskeskuksista bonuksena, tehden kengittäjän työstä tärkeämpää. Katso kuitenkin, ettet hävitä mitään; tulet saamaan ajallaan korvauksen omistamistasi hevosenkengistä.

Kuten nykyisistäkin varusteista, tulee hevosesi saamaan bonuksia uusista vetimistään. Suunnittelemme myös varusteista saatavien bonuspisteiden uudelleenjärjestelyä, jotta niitä tulisi tasapuolisesti kaikkiin kuuteen taitoon. Näin pyritään siihen, ettei yksi kilpailulaji vetäisi toisia enempää osallistujia.
Ja mikä parempaa, jos hevosellasi on yhtenevänväriset pintelit, korvahuppu sekä satulahuopa, saa hevonen ylimääräisen bonuspisteen. Yritä kehitellä parhain väriyhdistelmä saadaksesi suuret kilpailubonukset sekä pelin parhaimman näköinen hevonen!

Varusteet hevosesi päällä
Vielä pisteenä i:n päällä on se, että varusteet tulevät näkymään hevosesi yllä, ihan kuin viime kesänä olleessa Hevosparaati-tapahtumassa.
Kuvittele: kuin aidot hevoset yllään itsepersonoimasi varusteet laajassa ja kauniissa maisemassa! Tuntuu kuin ne olisivat eläviä.
Enää ei tarvitse vain haaveilla, tältä tulevaisuus näyttää:

(Kuva nähtävillä Howrsen blogissa, alkuperäiseen postaukseen linkki tässä lauseessa.)

Tietenkään emme voi lisätä varusteita näkyville hevosille, joilla on erikoislaatuinen peiteväri (ylimaalsiet sekä kultaisen omenan omaavat hevosen näin esimerkiksi). Kehittelemme kuitenkin jotakin osoittaaksemme näidenkin hevosten varusteet.

Toivottavasti työstämämme ominaisuudet ovat teille mieluisia. Voit vapaasti jättää ajatuksesi näistä kommenttina alas.

Pamela,
Pelin suunnittelija

16.12. suomennos myöhästyy joulun vuoksi

Tämä suomennos tulee myöhästymään joulukiireiden vuoksi.

Uutta päivitystä ilmaantunee vasta ensi viikonloppuna 28.-29. päivä. Myös  vuoden viimeisille päiville on suomennoksen julkaisu vaarassa venyä.

Kiitämme ymmärryksestäsi ja toivotamme rauhallista joulua.

20.11.2013

Hevosten sivusta tulee enemmän mukaansatempaavampi.


Saatat miettiä tulevaisuuden toimintoja, joita suunnittelemme. No, sinun olisi hyvä tietää, että uusi suuntamme on tuoda peliin enemmän realisuutta sekä upotustoimintoja. Ensimmäinen asia mikä meidän mieleemme tulikin oli poistaa hevosten sivuilta peige tausta, niinkuin joissakin tapahtumissa olemme tehneet.

Hevosesi näkyvät suoraan taustamaisemaa vasten.

Tosiaan Howrsessa meillä on käytössä erittäin kaunis taustamaisema, mutta se jää täysin peigen pohjan varjoon sekä hevoset näyttävät leijuvan tyhjässä. Joten päätimme asettaa hevoset suoraan taustamaisemaan, samalla tapaa kuin villihevoset. Tiedät kyllä nuo loisteliaissa maisemissa kehittyvät hevoset! Tällä tapaa sinulla on mahdollisuus nähdä hevosesi niiden luonnollisessa elinympäristössä, antaen niille elollisemman vaikutelman,

Voit myös muuttaa hevostesi kokoa sekä liikutella niitä taustaansa vasten ihan kuten Helioksen säteellä.

Eikä hätää, pelaamisesi ei muutu. Erilaisten toimintojen laatikot tulevat säilymään samoilla paikoilla.
Mutta vielä parempaa! Peigen taustan poistaminen tuo toimintolaatikot hieman ylemmäs. Joten selviät vähemmällä rullauksella kuin nykyään. Näin sinun on paljon helpompi huolehtia hevosistasi.

Haluat varmasti tietää miltä tulevat hevosten sivut näyttävät, etkös? Joten tästä näet esimerkkiä:

(Kuvat näet Howrsen omalta blogisivulta. Linkki Inside Howrseen.)


Entäs Helioksen säde?

Helioksen säteen kuvia tullaan suurentamaan niin, että ne peittävät sivuston taustan hevosten sivulla. Näin säteen maisemat ovat paremmin esillä.

Kaikki Helioksen säteen maisemat tullaan automaattisesti suurentamaan. Tosin töiden laatu voi muuttua tässä prosessissa. Joten aiomme...
antaa sinun vaihtaa Helioksen säteen omistavan hevosen maisemaa ilmaiseksi
antaa kolmen kuukauden aikarajan töiden tekijöille lähettää parempilaatuisen version työstään.

Tämän jälkeen kaikki taustat, joita tekijät eivät ole laittaneet uuteen kokoon, tullaan poistamaan Helioksen säteen myynnistä. Hevosilta taustat kuitenkaan eivät poistu.

Totta kai annamme lisätietoa kuvien uudesta kokovaatimuksesta ennekuin uudenlainen, mukaansatempaavampi hevosten sivu tuodaan päivänvaloon.

Mitä seuraavaksi?

Uudet hevosten sivut eivät toki ole ainoat uutuudet jotka ajattelimme teille antaa realistisemman pelikokemuksen aikaansaamiseksi. Pitäkäähän silmällä tätä blogia!

Pamela,
pelin suunnittelija